21.12.2009 - 11:51
Tulokset tulivat kuvauksista ja täyden kympin typyhän se on! ;) Lonkat A/A ja kyynärät 0/0, olen kyllä erittäin iloinen tuloksista!! :)
Minnillä oli tuossa reilu viikko sitten hassu "kohtaus" jalat nykivät, mutta ei ollu mitenkään epileptinen. Luultavasti oli hermopinne, joka on ilmeisesti jo lauennut. Yhden päivän pariin otteeseen "sätki" ja selvästi alkoi uudelleen kun painelin selkärangan vierestä. Ennen kun se alkoi niin Minni oli juuri vetäny kunnon painit Emman kanssa. Nyt olen ollut hieman varovaisempi tuon painimisen suhteen tai en ole ainakaan kylmiltään antanut kamalasti riekkua. Nyt ollut kuitenkin kaikki jo hyvin. :)
09.12.2009 - 15:34
enpäs olekaan taas vähään aikaan kirjoitellut. :) marraskuu ollaan samaan tahtiin touhuttu, agility treenit kerran viikkoon ja siinä olaan mukavasti edistytty ja saatu minniin vauhtia. :) tokoiltu ollaan hallitreeneissä ja itsekseen, avon liikkeitä pikku hiljaa.
Nyt ollaankin sitten maalla, minulta leikattiin vihdoin tämä selkä viime viikolla ja olen nyt sitten kuukauden sairaslomalla. En saa koirien kanssa lenkkeillä ja muutenkin pystyn nyt todella vähän tekemään koiruuen kanssa niin treenailut on nyt sitten minun toipumisen ajan tauolla. Vanhempani hoitavat minniä tässä sitten kun täällä vanhempieni luona ollaan. Minni menee mukavasti emman rinnalla. Vähän jännittää että minkälaista on tauon jälkeen aloitella. Ja minun tuuriani olisi että minni aloittaisi vielä juoksunsa tammikuussa niin olisikin sitten melko pitkä agility taukokin. Katsotaan kuinka nopeasti tästä toivun, se on kuitenkin nyt tärkeintä! :)
13.11.2009 - 15:11
Eipä ole tullut taas kirjoiteltua, joten en hirveän tarkasti ala treenailusta kertoilla.
Tokossa tällä hetkellä ollaan otettu seurauksessa hieman takapakkia, joten nyt treenataan paikkaa tiiviimmäksi kun on alkanut haahuilemaan. Hyviä vinkkejä ollaan tokopiiristämme saatu eli ei muuta kun treeniä. Keväällä aion kyllä vasta AVO:on mennä.. ;) Itse vedin alkeiskoirakoille treenit viime viikolla ja ihan hyvin mielestäni meni vaikka en aiemmin ole muille vetänyt.
Agilityyn on minni saanu mielestäni lisää vauhtia ja pysyy paremmin menossa mukana kun tässä välissä oli vaihe, että hallin hajut meinasi viedä voiton. Epävirallisissa mölli ageissa ollaan oltu, ensi kerralla mennään kyllä jo ns.seuraavaan luokkaan kun tuolla meidän seurassa on möllitkin jaettu, helppoon ja vaikeaan, mutta oli vähän turhan helppo viimeksi se helpompi rata: todella suoralinjainen, että melkein läpijuoksu. :)
Minni kuvattiin eilen ja silmät katsottiin. Simät ja kyynärät oli täysin terveet. Lonkista tuli arvio A/B, nyt sitten vain odotetaan virallisia tuloksia, mutta tällä hetkellä hyvillä mielin olen noista tuloksista! :)
10.10.2009 - 15:39
Käytiin siis Minnin kanssa tänään Kouvolassa kisailemassa ja saatiin se kaivattu ykkönen. :) Minni ei ollut ihan parhaimmillaan, seuraus hieman haahuili, mutta jätöt, hyppy ja luoksetulo meni hyvin. Pisteitä saatiin 165, mutta onneksi se riitti!! :D Paikalla makuussa ei mennyt heti maate ja kuulemma tein yläkroppa liikkeen koiran noustessa sivulle, niistä rokotti ja antoi vain 7,5. Nyt sitten siirrytään avoon ei jakseta junnata tuossa alo luokassa.
Agility ryhmä meillä on nyt vaihtunut ja talvi reenataan sitten eri porukan kanssa. Ei ollut viimeksi hirveän tehokkaat treenit mikä vähän harmitti, mutta toivotaan että se ohjaaja siitä vähän reipastuu. Treenattiin tällä viikolla vaan yksittäisiä esteitä ja kontakteja ja Minni oli aivan sitä mieltä että hieman enemmän toimintaa saisi olla! :)
Päästiin myös tokopiiriin, mikä perustettiin meidän agility seuran alaisuuteen. Siinä on n. 10 koiraa ja meidän treenejä on lupautunut mm. Niemen Elina tulla vetämään. Odotan innolla hyviä vinkkejä varsinkin nyt kun tarvisi ahkerammin ruveta avo liikkeitä treenaamaan. Tokopiirin hallivuorot rahoitamme vetämällä vuorotellen pentu- ja alkeis koulutuksia. Minä siis myös pääsen/joudun vetämään parit treenit nyt syksyn aikana alkeis ryhmää, saas nähdä mitä siitäkin tulee. Nyt meillä siis tiistaisin agility ja torstaisin tokot, hyvä että säännöllisesti treenit aina on, lisäksi tietenkin tarvisi taas itsekseen muistaa treenata! ;D
17.09.2009 - 10:37
Agitreeneissä su tehtiin ensiksi ihan rataa oli noin kymmenen estettä... :) katsottiin hieman ohjauksia, miten kannattaisi jos pahoja suunnan vaihtoja ym.. Minni on kyllä niin ihana ohjattava kun keskittyy, kiinnitettiin minnin kanssa huomiota kontakteihin kun vauhti on kova niin meinaa hypätä kontaktin yli.. :) Uutena harjoiteltiin keinua, Minni ei juuri pamahdusta säikähtynyt, mutta meinaa olla kova vauhti joten ihan hihnassa vein ja jarrutin vauhtia..
Eilen sitten käytiin tokoilemassa, otettiin nopeasti ALO:n liikkeet kisamaisesti, 10.10 kun on meillä seuraavat kisat. Sitten aloiteltiin tunnistusnoutoa, Minni löysi hienosti oman tikun, hetken kyllä pohti mutta aina oman sieltä löysi, 3 kertaa tehtiin tämä niin että ei ollut kuin muutama tikku seassa. Sitten harjoiteltiin kaukoja ja luoksetuloihin treenattiin lisää vauhtia. Sekä noutoa otettiin, mikä vihdoin meiltä sujuu, pitkän taiston jälkeen!!! :) Ainoa asia mikä hieman mättää niin Minni meinaa roikottaa kapulaa päistä välillä, mutta eilen tein kolme noutoa ja kaikissa Minni otti keskeltä ja loppu asentokin on hieno, noudossa ollaan hienosti edistytty vaikka jo ajattelin yhdessä vaiheessa että ei tule mitään kun Minniä suorastaan yökötti koko kapula! :D
Saatiin myös ostettua Minnille kunnon rulla hakuun, jolla päästään nyt treenailemaan myös. Tähän asti ollut, joku minun itse tehty rulla. :)
09.09.2009 - 15:25
Nyt kun Minni sen 1,5v täytti, yritin pitkästä aikaa ottaa hyviä kuvia, mutta huomasin jälleen kuinka vaikeaa on koiran kuvaus yksin jos haluaisi kunnon seisoma kuvan! :) Punnitsin Minnin myös ihan eläinkaupassa, niin eipä tuo pimu ole paljoa kasvanut. ;) Taisi näyttää 14,6kg. :)


Myös vanhempia otoksi, sillä löytyi ihania kuvia joita en ole vielä mihinkään laittanu. Nämä siis keväältä, joten Minni noin vuoden vanha.! :)


07.09.2009 - 20:38
Viime viikolla ei sitten juurikaan olla tokoiltu kisojen jälkeen.
Hakua käytiin jälleen kokeilemassa, Minni lähtee hyvin maalimiehen perään, mutta vielä meinaan maalimies olla liian kiinnostava ja tällä hetkellä yritetään saada ensimmäiseksi huomio rullaan. Kun hoksaa että tämä rullahan se olikin tuo sen innokkaasti minulle ja lähtee hyvin vielä näytille. Hyvä mieli jäi treeneistä ja Mnni olisi tehnyt vaan lisää kun oltiin lopettamassa ja maalimiehet lähti valmiiksi jo piiloihin kun seuraava kloira oli tulossa niin minni vikisi perään, olisi halunut lähteä etsimään! :)
Sunnuntaina VAU:lla oli sitten epäviralliset agilitykisat. Olin auttamassa järjestelyissä ja osallistuttiin Minnin kanssa myös supermölli luokkaan. :) Siinä oli 8 estettä ainoastaan. Mutta siihen nähden hyvin meni, että meillä on neljät treenit ainoastaan takana. Sijoituttiin n.10 koiran joukossa Minnin kanssa kolmanneksi. Seuraavissa kisoissa osallistutaan sitten ihan mölli luokkaan jossa jo vähän enemmän haastetta! Jatketaan alkeiskurssin jälkeen suoraan tuossa seurassa, joten harkat tulee aina kerran viikossa olemaan. :)
30.08.2009 - 18:33
Käytiin tänään toko -kisoissa Orimattilassa Hyvä mieli jäi kisoista vaikka se ykkös tulos jäi jälleen saamatta... :)
Luoksepäästävyys 10
Paikalla makuu 9 (6 koirasta 4 lähti joten ainoastaan Minni ja sen vieressä oleva oli jäljellä kun aika oli täynnä. Olen erittäin ylpeä Minnistä kun ei lähtenyt vaikka pari koiraa juoksikin vierestä! :) Nousi kuitenkin seisomaan kun palasin takaisin joten siitä tulki miinusta.)
Seuraaminen kytkettynä 8 (pientä haahuilua oli)
Seuraaminen taluttimetta 0 (tässsä meni sitten se ykkönen, minniä häiritsi viereisessä kehässä luoksetulo ja lopullinen nollille meno johtuio siitä että Minni jäi nurkkaan hevosen kakkaa tutkiskelemaan, että mä vihaan maneesia kisa paikkana! :) )
Maahanmeno 9 (hyvin meni, en muista mistä miinus)
Luoksetulo 9 ( vähän jäi vinoon eteen)
Seisominen 9 (en tiedä jälleen mistä miinusti :))
Estehyppy 9 ( nuuski vähän maata esteen toisella puolella)
Kokonaisvaikutus 8,5
yht. 142,5 ja ei muuta kunh seuraaviin kisoihin ilmoittautumaan!
Agilitytreeneissä meillä olis sitten tänään alkeiskurssin omat kisat. Esteitä oli 10, putkea, hyppyjä ja puomi. Minni meni erittäin hyvin ainoastaan puomista meni ensin ohi. Oltiin toisena, hävittiin voittajalle sekunnilla. :) Ensi viikolla mennään sitten mölli agility kisoihin, jäi niin hyvä fiilis!! :) Minni osaa uskomattoman hyvin siihen nähden, että meillä on ollut kolmet treenit ennen tämän päivän harjoituskisoja!! :D
26.08.2009 - 21:30
tänään käytiin löytynmäen kentällä treenamassa, Minni toimi erittäin hyvin!! :) teki kaiken innokkaasti ja edistynyt mielestäni paljon nyt kesän aikana, intoa löytyy ihan eri tavalla! :) toivotaan että se näkyisi myös sunnuntain toko kisoissa vaikka mielestäni kisa paikka on haastava sillä kisat ovat maneesissa!!! :/ harmittaa sillä en tiennyt sitä kun ilmoittauduin, mutta toivotaan että menee hyvin. Ikäviä kokemuksia on kyllä Emman kanssa kisailuista maneesissa. Kirjoittelen sitten kun kisoista selvitään!
25.08.2009 - 12:31
Minnin kanssa ollaan kaikenlaista keretty kyllä tehdä sen jälkeen kun viimeksin olen tänne kirjoitellut... :)
Mutta siis, tokossa ollaan käyty toinen 2.tulos kisoissa hakemassa ja nyt olemme su jälleen menossa kokeilemaan jos se ykkös tuloskin joskus tulisi. :) Tänäänkin ollaan toko treenit menossa vetäisemään kaverin kanssa. Minni on edistynyt myös noudossa, mikä ennen oli meidän ongelma kun ei ottanu kapulaa suuhun. Nykyisin hakee kyllä mutta vielä vähän varovaisesti ja meinaa kapulan sivuista roikottaa.
Agilityssa ollaan nyt muutaman kerran käyty ja Minnin on treeneissä innokas ja tekee rohkeasti kaikki uudetkin asiat. Viimeksi meni pussin rohkeasti, melkein ainoana porukasta. Minni on radalla ihanan hallittavissa, ei intoile liikaa esteille vaan seuraa kyllä minun ohjausta.
Myös hakua ollaan muutaman kerran keritty käydä treenailemassa. Minnin kanssa ollaan rullalla harjoiteltu, mutta vielä on ogelmana se, että Minni rakastaa usein vaan sitä maalimiestä ja vaikka ottaa rullan suuhun niin jäisi sitä välillä maalimiehelle tarjoamaan.
24.08.2009 - 22:29
Tuo kotisivujen päivittäminen on hieman laiskan puoleista, joten jos mekin nyt ottaisimme pelkän blogin käyttöön ja mahdollisesti poistan koko aiemmat sivustot... :) Kun nyt tässä ensin opettelen hieman käyttämään tät... :)
|
Kirjoittaja
Täällä voit lukea Minni neidin treenailuista, kisailuista ja muista kommelluksista!! :)

Minni
Serica`s Bettina
Bordercollie, narttu
synt. 2.3.2008
|